Rapport

Ajatellaan tavallisia siirtymiä arjessa. Olet lähdössä teatteriin, työhaastatteluun, lääkärin vastaanotolle, tärkeään juhlaan, kilpailusuoritukseen, rakkaan ihmisen tapaamiseen, hammaslääkäriin, oikeussaliin, konserttiin, messuun tai lentokoneeseen. Itse tapahtuma ei ala vasta ovella. Se alkaa jo paljon aikaisemmin. Mieli alkaa järjestyä tulevaa varten. Odotukset aktivoituvat, keho virittyy, tarkkaavaisuus suuntautuu, mielikuvat alkavat ennakoida tulevaa ja hermosto valmistautuu siihen, mitä se pitää todennäköisenä. Ihminen ei siis siirry tilanteeseen vain fyysisesti. Hän siirtyy siihen jo ennalta mentaalisesti ja emotionaalisesti.

Juuri tästä on kyse myös hypnoosin alkuvaiheessa. Hypnoosi ei ala vasta silloin, kun hypnotisoija lausuu ensimmäisen muodollisen suggestion. Se alkaa jo hetkestä, jolloin henkilö etsii hypnotisoijaa, selaa esittelysivuja, vertailee vaihtoehtoja, muodostaa käsityksiä, päättää ottaa yhteyttä ja saapuu tapaamiseen. Vastaanotolle tuleva ei saavu neutraalina. Hän saapuu valmiiksi virittyneenä. Mieli on jo siirtynyt odottamaan jotakin. Tässä mielessä hypnoosin alku ei ole yksittäinen tekniikka vaan vaiheittainen siirtymä, jossa rapport rakentuu jo ennen ensimmäistäkään varsinaista interventiota.

Rapport kuvataan usein liian epämääräisesti. Siitä puhutaan lämpimänä kontaktina, luottamuksena, "samalle aaltopituudelle" päätymisenä tai "hyvänä kemiana". Nämä ilmaisut eivät ole vääriä, mutta ne jäävät helposti yleiselle tasolle. Ne kertovat, miltä hyvä vuorovaikutus näyttää, mutta eivät vielä riittävästi siitä, mitä siinä tapahtuu. Täsmällisemmin ilmaistuna rapport on tila, jossa toisen ihmisen sanat, rytmi, eleet, ehdotukset ja kehystykset alkavat saada kasvavaa vaikutusvaltaa kuulijan kokemuksen jäsentymiseen. Se ei ole vain miellyttävä tunnelma. Se on vuorovaikutuksellinen järjestyminen, jossa toinen ihminen alkaa seurata toisen tarjoamaa kokemuksellista suuntaa.

Hypnoosin alkuvaiheessa rapport rakentuu erityisesti kahden tekijän varaan: uskon ja ennakoinnin. Tässä yhteydessä usko ei tarkoita mitään mystistä tai ideologista. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihmisellä on jokin käsitys siitä, mitä on tapahtumassa. Myös epäusko on tässä mielessä uskon muoto: sekin on ennakkokäsitys. Jos ihminen ajattelee, ettei häntä voi hypnotisoida, hän ei ole vailla uskomusta vaan toimii juuri sellaisen käsityksen pohjalta. Taitava hypnotisoija ei joudu välttämättä taistelemaan tällaista käsitystä vastaan. Hän voi asettua sen puolelle, hyväksyä sen, käyttää sitä ja purkaa näin vastakkainasettelun. Kun defenssin vastapuolelle ei asetuta, erimielisyys menettää käyttövoimansa. Tästä syntyy usein kaksoissidosta muistuttava tilanne: mitä enemmän henkilö pitää kiinni käsityksestään, sitä vähemmän hänen tarvitsee puolustautua, ja juuri puolustautumisen hellittäminen lisää vastaanottavuutta.

Siksi hypnoosin alkuvaihetta ei ole mielekästä ymmärtää pelkästään tekniikoiden sarjana. Olennaista on se, miten hypnotisoitavan ennakointi alkaa kallistua siihen suuntaan, että hän odottaa jotakin tapahtuvan hänen omassa kokemuksessaan. Kun tämä odotus vahvistuu, suggestioherkkyys ei synny tyhjästä vaan kasvaa luonnollisena seurauksena. Tässä merkityksessä henkilö on usein huomattavan virittyneessä tilassa jo istuutuessaan tuoliin. Hän on saapunut paikalle odotuksen, arvioinnin, tarkkaavaisuuden ja sisäisen valmiuden sävyttämänä. Hypnoosin kannalta tämä on ratkaisevaa. Varsinainen työ ei ala tyhjästä, vaan jo liikkeellä olevasta prosessista.

Tästä näkökulmasta monissa hypnoosikoulutuksissa opetettavat valmiit alkukäsikirjoitukset (induktiot) ovat ymmärrettäviä mutta rajallisia välineitä. Niillä pyritään luomaan turvallisuutta, rakennetta ja ennustettavuutta. Ne voivat olla käyttökelpoisia varsinkin aloittelijalle. Kuitenkin silloin, kun hypnotisoija hallitsee vuorovaikutuksellisen johtoaseman ottamisen, muodollinen kaava ei ole enää välttämätön samalla tavalla. Jos hypnotisoija osaa asettua tilanteessa luontevasti johtavaan asemaan, kantaa puheensa rytmin, suuntauksen ja varmuuden ilman pakottamista, rapport ei ole riippuvainen käsikirjoituksen ulkoisesta muodosta. Tällöin niin sanottu head up ei tarkoita kovuutta, vaan sellaista vuorovaikutuksellista selkeyttä, jossa toisen hermosto alkaa pitää tarjottua suuntaa relevanttina, uskottavana ja seuraamisen arvoisena.

Juuri tässä kohtaa ennakoivan prosessoinnin eli predictive processing -mallin yhdistäminen hypnoosiin on erityisen valaisevaa. Ihmisen hermosto ei odota passiivisesti havaintoja, vaan muodostaa jatkuvasti ennustemalleja siitä, mitä on tapahtumassa, mitä tulisi havaita ja mitä omassa kokemuksessa todennäköisesti seuraavaksi ilmenee. Hypnoosin alkuvaihe voidaan nähdä tilanteena, jossa hypnotisoija alkaa vaikuttaa siihen, mitä asiakkaan hermosto alkaa pitää todennäköisenä, odotettavana ja merkityksellisenä. Tämä ei tapahdu vain sanojen sisällön kautta, vaan myös äänenpainon, ajoituksen, katseen, taukojen, tilankäytön ja kehystysten avulla.

Kun hypnotisoija sanoittaa tulevaa kokemusta, ohjaa huomiota tiettyihin aistimuksiin tai pyytää kuvittelemaan jotakin, hän ei vain "anna suggestioita", vaan syöttää hermoston ennustemallille koodauksia siitä, mitä nyt kannattaa havaita. Jos huomio ohjataan sormien väliseen tunteeseen, käsivarren jännittymiseen, painon muuttumiseen, mielikuvan voimistumiseen tai siihen, että jotakin alkaa tapahtua itsestään, ne ovat ennakoivia kehyksiä, joiden varassa hermosto alkaa testata todellisuutta uudella tavalla. Henkilö alkaa havaita juuri sitä, mitä hänelle on opetettu pitämään relevanttina.

Tästä syystä hypnoosin alku voi edetä suoraan ohjattuihin mielikuviin, jos henkilö on jo valmiiksi mukana prosessissa. Ensikertalaisen kohdalla taas voidaan käyttää demoa, kuten sormien lukittumista, käsien magneettisuutta tai käden katalepsiaa. Näiden tarkoitus ei ole vain "todistaa", että hypnoosi toimii. Niiden syvempi tehtävä on muuttaa henkilön omaa realiteettitestausta. Kun ihminen huomaa kokevansa jotakin, mikä tuntuu yhtä aikaa omalta ja kuitenkin osittain itsestään tapahtuvalta, hänen tavallinen käsityksensä tahdonalaisen toiminnan rakenteesta alkaa hetkellisesti joustaa. Tällöin hypnotisoijan tarjoama kehys saa lisää painoarvoa.

Tässä kohtaa syntyy hypnoosin alkuvaiheelle tyypillinen kaksoissidos. Henkilöä pyydetään tarkkailemaan jotakin, kuvittelemaan jotakin tai antamaan jonkin tapahtua, ja samalla hänen hermostonsa testaa, onko kyse kuvitellusta vai todellisesta kokemuksesta. Mutta juuri tämä jako alkaa hämärtyä. Kuviteltu tuottaa havaittavaa. Havaittu vahvistaa kuviteltua. Mitä enemmän henkilö pyrkii tarkistamaan, tapahtuuko jotakin "oikeasti", sitä enemmän hän joutuu käyttämään juuri sitä kokemuksellista järjestelmää, jota hypnotisoija on alkanut ohjata. Näin realiteettitestaus ei katoa, vaan kääntyy osaksi prosessia. Tämä on yksi hypnoosin alkuvaiheen olennaisista mekanismeista.

Tässä valossa on myös ymmärrettävää, miksi rentoutumista kuvaavia sanoja ei välttämättä tarvita lainkaan. Rentoutuminen voi tulla, mutta se ei ole hypnoosin perusta. Se on usein sivutuote siitä, että tarkkaavaisuus järjestyy uudelleen, sisäinen seuranta muuttuu, kontrollin tarve hellittää ja kokemuksen tuottamisen vastuu siirtyy vähemmän tietoisen yrittämisen varaan. Jos hypnotisoija osaa ohjata mielikuvia, havaintoja ja odotuksia taitavasti, hypnoottinen prosessi voi käynnistyä ilman ainuttakaan sanaa "rentoudu". Rentous ei silloin ole tavoite vaan seuraus.

Täsmällisemmin sanottuna hypnoosin alkuvaiheessa tapahtuu asteittainen siirtymä, jossa asiakkaan huomio, odotus, tulkinta ja toiminnanohjaus alkavat järjestyä yhä enemmän hypnotisoijan tarjoaman kehyksen mukaisesti. Tällöin ei ole kyse alistamisesta tai tahdon menetyksestä, vaan siitä, että vuorovaikutuksessa syntyy riittävä usko, ennakointi ja kokemuksellinen johdettavuus, jotta sisäinen kokemus alkaa muuttua nopeasti. Kun tämä vaihe onnistuu, myöhempi työskentely rakentuu paljon helpommin. Rapport ei siis ole hypnoosin koristeellinen alkusoitto, vaan itse perusta, jonka varaan koko muu prosessi rakentuu.

Siksi raportista kannattaa puhua vähemmän epämääräisenä "hyvänä yhteytenä" ja enemmän tarkasti tunnistettavana hypnoottisen valmistautumisen vaiheena. Se on se hetki, jolloin toinen ihminen alkaa toden teolla tulla merkitykselliseksi toisen kokemuksen järjestäjänä. Se on odotuksen, vaikutusvallan ja ennustemallien uudelleenpainottumisen vaihe. Kun tämän ymmärtää, hypnoosin alku ei näyttäydy kaavamaisena induktiona, vaan älykkäänä vuorovaikutuksellisena siirtymänä, jossa mieli on jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä muodollista suggestiota alkanut valmistautua muuttumaan.