Ericksonilainen hypnoosi – Milton H. Erickson ja epäsuoran vaikuttamisen taito

Milton H. Erickson on yksi modernin kliinisen hypnoosin tunnetuimmista nimistä. Hän oli myös American Society of Clinical Hypnosis -järjestön perustaja vuonna 1957, mikä kertoo hänen asemastaan hypnoosin historiassa.

Silti ericksonilaisen hypnoosin ydin ymmärretään usein liian kapeasti. Sitä kuvataan joskus vain epäsuoraksi suggestioksi, tarinoiden käyttämiseksi tai tavaksi viedä ihminen transsiin ilman autoritaarista käskyttämistä. Tämä on totta, mutta vain osittain. Olennaisempaa on nähdä, että Erickson työskenteli ihmisen odotusten, huomion, vuorovaikutuksellisen suuntautumisen ja kokemuksen hetkittäisen jäsentymisen kanssa.

Erickson ei siis ollut kiinnostava vain siksi, että hän osasi hypnotisoida. Hän oli kiinnostava siksi, että hän ymmärsi poikkeuksellisen tarkasti, miten ihminen rakentaa koko ajan käsitystä siitä, mitä tilanteessa tapahtuu, mitä seuraavaksi on odotettavissa ja mihin oma toiminta kannattaa sovittaa. Tässä mielessä hänen työtään voi tarkastella myös nykyisen ennakoivan aivotutkimuksen valossa. Predictive processing -ajattelussa hermosto ei vain reagoi maailmaan, vaan muodostaa jatkuvasti ennusteita siitä, mitä tapahtuu, ja korjaa niitä aistihavaintojen perusteella. Hypnoosin kannalta tämä on tärkeä näkökulma: suggestion vaikutus ei synny vain sanoista, vaan siitä, miten sanat, tilanne, odotus ja vuorovaikutus alkavat yhdessä muovata kokemusta.

Ericksonilainen hypnoosi ei ala transsista vaan tilanteen kehystämisestä

Ericksonilaisessa hypnoosissa ratkaisevaa ei useinkaan ole se hetki, jolloin asiakas "menee hypnoosiin", vaan paljon varhaisempi vaihe. Vaikutus alkaa jo siitä, miten tilanne kehystyy, miten asiakas alkaa orientoitua toiseen ihmiseen, mitä hän olettaa seuraavaksi tapahtuvan ja miten hänen huomionsa alkaa liikkua.

Tässä mielessä rapport ei ole vain johdanto varsinaiseen hypnoosiin. Se on usein itse muutoksen väylä. Kun toinen ihminen tulee kokemuksellisesti merkitykselliseksi, hermosto alkaa painottaa hänen rytmiään, vihjeitään, hiljaisuuksiaan, valintojaan ja tapojaan jäsentää tilannetta. Tätä ei tarvitse mystifioida. Kyse on samasta perusilmiöstä, jonka varassa ihmiset ylipäätään suuntautuvat toisiinsa, seuraavat toisiaan, mukautuvat, odottavat, johtavat ja tulevat johdetuiksi.

Juuri tästä syystä ericksonilainen hypnoosi on minulle ollut kiinnostava jo 1980-luvun alusta lähtien. En kiinnostunut siinä vain menetelmistä, vaan niiden ikään kuin syvärakenteesta: siitä, mikä niiden varsinainen kielioppi on. Vähitellen minulle tarkentui ajatus, että Ericksonin työskentelyssä ei ollut kyse vain yksittäisistä tempuista, vaan paljon yleisemmästä vuorovaikutuksen lainalaisuudesta. Jokaisessa kohtaamisessa on mukana hienovarainen suuntaamisen, seuraamisen ja johtamisen taso, vaikka sitä ei tavallisesti huomata.

Vuorovaikutus on myös ennakointia, suuntautumista ja johtumista

Yksi tapa ymmärtää Ericksonia täsmällisemmin on ajatella, että kaikki vuorovaikutustilanteet sisältävät jonkinasteista johtamista. Sana voi kuulostaa liian vahvalta, jos se ymmärretään käskyttämiseksi. Tässä yhteydessä se tarkoittaa jotakin hienovaraisempaa: sitä, että ihmiset säätelevät toistensa huomiota, rytmiä, tulkintaa ja toiminnan suuntaa jatkuvasti.

Laumaeläimille tällainen automatiikka on ollut evolutiivisesti välttämätöntä. Yhteinen suuntautuminen, varhainen reagointi toisten vihjeisiin, nopea asemointi siihen, kuka määrittää tilanteen kulkua ja mitä seuraavaksi kannattaa tehdä, on ollut selviytymisen kannalta olennaista. Ihmisessä tämä sama peruslogiikka näkyy yhä keskusteluissa, ryhmissä, neuvotteluissa, opetuksessa, terapiassa, näyttämöllä, urheilussa ja arjen mikrotason kohtaamisissa.

Ericksonin erityisyys oli siinä, että hän ei jäänyt tavalliseen vastavuoroiseen vuorotteluun, jossa kaksi ihmistä ikään kuin neuvottelee jatkuvasti siitä, kumman ehdoilla tilanne etenee. Hän ei rakentanut vaikutustaan näkyväksi tehdyllä vallankäytöllä eikä myöskään sellaisella mekaanisella peilaamisella, jota nykyään joskus kuvitellaan rapportin ytimeksi. Pikemminkin hän kehysti tilanteen alusta lähtien tavalla, jossa toinen alkoi seurata ilman että pystyi helposti havaitsemaan, miten seuranta syntyi.

Tästä näkökulmasta Ericksonin työ ei näyttäydy vain "hypnoosina" vaan poikkeuksellisen taitavana vuorovaikutuksellisena suunnanmuodostuksena. Hän antoi toisen hermostolle jatkuvasti ratkaistavaksi pieniä odotuksen ja todellisuuden välisiä siirtymiä. Kun ihminen odottaa yhtä ja saakin jotakin hieman toista, hänen ennustejärjestelmänsä joutuu päivittämään tilannetta. Kun tämä tehdään taitavasti, seurauksena ei ole vain hämmennys arkisessa mielessä, vaan muutos siinä, mikä tilanteessa tuntuu mahdolliselta, todennäköiseltä ja todelta.

Hämmennys ei ollut temppu vaan tapa vaikuttaa ennustejärjestelmään

Ericksoniin liitetään paljon esimerkkejä, jotka ensi katsomalta näyttävät oudoilta tai lähes teatraalisilta. Juuri siksi niitä on joskus luettu väärin. Jos niitä tarkastellaan vain kuriositeetteina, niiden teoreettinen ydin jää piiloon.

Erickson saattoi esimerkiksi yhtyä odottamattomasti siihen, minkä toinen oli kehystänyt vastakkainasetteluksi. Hän saattoi hyväksyä asiakkaan vastustuksen sen sijaan, että olisi yrittänyt voittaa sitä. Hän saattoi siirtää huomion pois siitä, mihin asiakas oletti keskustelun tähtäävän. Hän saattoi käyttää tuolin paikkaa, liikettä, taukoa, sivulauseen rytmiä tai arkipäiväiseltä vaikuttavaa pientä ohjausta tavalla, jonka tehtävänä ei ollut vain "tehdä jotakin", vaan horjuttaa automaattista ennakointia.

Tämä näkyy hyvin myös Ericksonin ja Rossin yhdessä julkaistussa materiaalissa, jossa kuvataan niin sanottua utilization-lähestymistapaa ja epäsuoria suggestion muotoja. Hoidon teho ei tällöin perustu siihen, että asiakkaalle annetaan ulkoa tuotu valmis ratkaisu, vaan siihen, että hänen oma tapansa jäsentää tilannetta otetaan käyttöön ja sitä käännetään uuden kokemuksen mahdollistajaksi. Myös nykyinen tutkimuskirjallisuus korostaa, että asiakkaan odotusten, uskomusten ja hoidon koetun "sopivuuden" yhteensopivuus vaikuttaa olennaisesti siihen, miten hyvin työskentely toimii.

Tästä syystä vastustus ei ollut Ericksonille este vaan väline. Jos ihminen tuli tilanteeseen varautuneena, epäillen tai puolustautuen, tämä ei ollut jotakin pois raivattavaa vaan jotakin, jonka rakenne voitiin ottaa käyttöön. Kun toinen saa säilyttää jatkuvuutensa eikä joudu suoraan pakotetuksi, hänen järjestelmänsä voi alkaa järjestyä uudelleen ilman tarvetta puolustaa vanhaa rakennetta yhtä voimakkaasti.

Ericksonilainen hypnoosi on epäsuoraa vaikuttamista myös silloin, kun mitään "varsinaista hypnoosia" ei näy

Tässä on yksi syy siihen, miksi Erickson vaikutti niin voimakkaasti myös sellaisiin terapiamuotoihin, jotka eivät itseään ensisijaisesti hypnoosiksi kutsu. Hänen työnsä osoitti, että muutos ei aina synny suorasta ohjaamisesta. Usein tehokkaampaa on vaikuttaa siihen kehykseen, jonka sisällä ihminen tulkitsee kokemustaan.

Siksi ericksonilainen työskentely voi näkyä kysymyksissä, tauoissa, metaforissa, huomion siirroissa, arkiselta kuulostavissa huomautuksissa, tarinoissa, kaksoismerkityksissä ja siinä, miten terapeutti sijoittaa itsensä suhteessa asiakkaan odotuksiin. Tämä ei ole koristeellista puhetta eikä esoteerista kikkailua. Se on tarkkaa työskentelyä sillä, miten kokemus muotoutuu.

Tässä mielessä ericksonilainen hypnoosi liittyy läheisesti myös sivustoni muihin teemoihin, kuten metaforiin, tavoitteelliseen muutokseen ja mielikuvaharjoitteluun. Kaikissa niissä on kyse siitä, että ihminen ei elä vain tapahtumien keskellä vaan myös niiden tulkinnassa, ennakoinnissa ja sisäisessä mallintamisessa. Kun tämä mallintaminen muuttuu, myös toiminta, tunnevasteet ja koettu mahdollisuus muuttuvat.

Mitä ericksonilainen hypnoosi tarkoittaa käytännössä asiakkaalle

Käytännössä ericksonilainen hypnoosi ei tarkoita sitä, että asiakas alistetaan terapeutin tahdolle tai viedään johonkin salaperäiseen tilaan. Pikemminkin siinä pyritään rakentamaan sellainen vuorovaikutuksellinen tila, jossa asiakkaan oma järjestelmä voi löytää uuden tavan organisoitua.

Joskus tämä tapahtuu selvästi tunnistettavassa transsissa. Joskus taas kyse on paljon hienovaraisemmasta muutoksesta huomiossa, kehollisessa valmiudessa, sisäisessä puheessa tai siinä, miten ihminen alkaa yllättäen kokea vanhan ongelmansa hieman toisin. Syvä transsi ei siis ole aina välttämätön. Olennaista on, että jokin aiemmin liian jäykkä ennuste, toimintamalli tai itsesäätelyn tapa alkaa joustaa.

Siksi ericksonilainen hypnoosi sopii hyvin ihmisille, jotka eivät etsi näyttävää hypnoosikokemusta vaan tarkkaa ja yksilöllistä työskentelyä. Se voi auttaa esimerkiksi silloin, kun ongelmaa ylläpitää ylivirittynyt ennakointi, kapea huomion suunta, automaattinen tunnereaktio, vanha suoritusmalli tai kokemus siitä, että oma mieli toimii jatkuvasti itseään vastaan.

Miksi Milton H. Erickson kiinnostaa yhä

Erickson kiinnostaa edelleen siksi, että hän ei käsitellyt hypnoosia irrallisena tekniikkana. Hän tarkasteli ihmistä tilanteisena, vuorovaikutuksellisena ja jatkuvasti itseään ennakoivana olentona. Tässä mielessä hän oli aikaansa edellä.

Kun hänen työtään tarkastellaan tästä näkökulmasta, hän ei näyttäydy mystisenä poikkeusyksilönä eikä pelkästään karismaattisena terapeuttina. Hän näyttäytyy erittäin tarkkana havaitsijana siitä, miten kokemus rakentuu ja miten sitä voidaan muuttaa pienillä mutta ratkaisevilla siirroilla. Juuri siksi hänen työnsä on edelleen ajankohtaista: ei vain hypnoosin historiassa, vaan kaikessa työssä, jossa pyritään ymmärtämään ihmisen kokemuksen, huomion, odotusten ja vuorovaikutuksen muutosta.