Tunnereaktiot, niiden säätely ja hypnoottinen työskentely

Tunnereaktiot eivät ole vain yksittäisiä tunteita, vaan kokonaisia kokemusrakenteita, joissa keho, mieli, muistot, odotukset ja tulkinnat vaikuttavat toisiinsa. Hypnoottisessa työskentelyssä voidaan tutkia näitä reaktioita jo niiden alkuvaiheessa: ennen kuin tunne ehtii voimistua, kaventaa havaintoa tai ohjata toimintaa automaattisesti. Tavoitteena ei ole tunteiden poistaminen, vaan suurempi toimintavapaus, itsesäätely ja kyky kohdata tilanteita joustavammin.

Tunnereaktiot eivät synny tyhjästä. Usein ne näyttävät tulevan nopeasti ja jopa vastoin omaa tahtoa, mutta tarkemmin katsottuna niiden taustalla toimii paljon sellaista, joka on ehtinyt rakentua jo ennen tietoista havaintoa. Hermosto ennakoi jatkuvasti, mitä on tapahtumassa, mitä tilanteesta kannattaa päätellä ja millaiseen toimintavalmiuteen keho kannattaa asettaa.

Siksi ihminen ei reagoi vain siihen, mitä ulkoisesti tapahtuu. Hän reagoi myös siihen, mitä hänen hermostonsa odottaa, pelkää, painottaa ja pitää todennäköisenä.

Juuri tästä syystä tunnereaktiot voivat tuntua niin voimakkailta ja niin tutuilta. Sama tilanne, sama ilme, sama äänenpaino tai sama sisäinen muistijälki voi käynnistää kokonaisen tunnetilan, vaikka ihminen järjellä ymmärtäisi, ettei vaaraa oikeastaan ole. Tunnereaktio ei siis ole pelkkä tunne. Se on havaintojen, muistojen, kehollisten vasteiden, odotusten ja merkitysten kokonaisuus.

Hypnoottinen työskentely voi olla tässä erittäin käyttökelpoinen apu, koska sen avulla huomio voidaan suunnata juuri niihin kohtiin, joissa tunnereaktio alkaa rakentua.

Tunnereaktiot eivät ole vihollinen vaan itsesäätelyn osa

Voimakas tunne ei yleensä tarkoita, että ihmisessä olisi jotakin rikki. Usein se kertoo siitä, että hermosto yrittää suojata, ennakoida tai valmistaa toimintaa tavalla, joka on joskus ollut tarpeellinen mutta ei enää palvele nykyistä tilannetta parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämä näkyy monissa tavallisissa vaikeuksissa. Joku säikähtää toistuvasti toisten ihmisten ilmeitä. Toinen lamaantuu keskustelussa, vaikka tietää osaavansa asiansa. Kolmas huomaa ärtyvänsä kohtuuttomasti tilanteissa, joissa hänen asemansa, arvonsa tai turvallisuutensa tuntuu hetkellisesti uhatulta. Neljäs käy ilta toisensa jälkeen ylikierroksilla, vaikka haluaisi rauhoittua.

Tällaisissa tilanteissa ei useinkaan auta pelkkä kehotus rauhoittua. Olennaisempaa on ymmärtää, mitä hermosto yrittää ennakoida ja miten tämä ennakointi alkaa ohjata havaintoja, kehoa ja toimintaa.

Siksi en tarkastele tunnereaktioita vain oireina, jotka pitäisi poistaa. Näen ne myös viesteinä siitä, miten ihmisen kokemusrakenne on järjestynyt juuri tällä hetkellä.

Miksi sama tunne käynnistyy yhä uudelleen?

Moni huomaa elävänsä saman tunnereaktion sisällä yhä uudestaan. Tilanne voi hieman vaihtua, mutta sisäinen kaari pysyy tutun kaltaisena. Ensin jokin pieni vihje, sitten kehollinen kiristyminen, sen jälkeen tietty tulkinta, ja pian tunne on jo vallannut koko tilanteen.

Tätä voidaan kuvata myös ennustemallien kautta. Kun hermosto on oppinut odottamaan tietynlaista kehityskulkua, se alkaa herkästi rakentaa kokemusta siihen suuntaan. Huomio hakeutuu tuttuihin merkkeihin, keho valmistautuu vanhan mallin mukaisesti ja mieli alkaa täydentää tilannetta tavalla, joka vahvistaa juuri sitä tunnetta, josta ihminen yrittäisi päästä eroon.

Siksi muutos ei aina ala siitä, että tunne torjutaan. Usein se alkaa siitä, että tunnetta ylläpitävä rakenne opitaan huomaamaan tarkemmin.

Tämä liittyy läheisesti myös siihen, miten käsittelen jännittämistä, univaikeuksia ja mentaalivalmennusta. Monissa eri ongelmissa on lopulta kyse samasta perusilmiöstä: hermosto oppii ennakoimaan jotakin tavalla, joka alkaa kaventaa toimintavapautta.

Tunteen taustalla ei ole vain ajatus vaan koko kokemusrakenne

Tunnereaktioita voidaan tarkastella monesta suunnasta, eikä yksikään niistä yksin riitä kaikkeen. Joskus on hyödyllistä tutkia, millainen tulkinta tilanteeseen liittyy. Joskus taas olennaisempaa on pysähtyä siihen, mitä kehossa juuri nyt tapahtuu. Toisinaan ratkaiseva avain löytyy ihmisen omista mielikuvista, vertauksista tai tavasta puhua kokemuksestaan.

Siksi työskentelyssäni voi yhdistyä useita näkökulmia.

Joskus tarkastellaan sitä, mitä ihminen tilanteessa ajattelee ja pitää totena. Joskus huomio kohdistetaan siihen, missä tunne tuntuu, miten se liikkuu ja mitä keho näyttää valmistautuvan tekemään. Joskus taas edetään ihmisen oman kielen kautta: mitä jokin tunne muistuttaa, millainen muoto sillä on, mitä se yrittää tehdä ja mikä muuttuu, jos sen rakenne alkaa liikahtaa.

Tähän liittyvät läheisesti myös Clean Language ja metaforien käyttö terapiassa. Niissä kiinnostavaa ei ole pelkkä kaunis puhe, vaan se, että ihminen kuvaa kokemustaan usein täsmällisemmin metaforien kuin yleisten tunnesanojen avulla. Kun tätä rakennetta tutkitaan huolellisesti, tunne ei ole enää vain epämääräinen olo, vaan jotakin, jonka sisäinen logiikka alkaa paljastua.

Hypnoosi voi auttaa siellä, missä tunne vasta alkaa muodostua

Hypnoosi ei ole minulle ensisijaisesti mystinen poikkeustila eikä pelkkä syvä rentoutus. Se on käytännöllinen tapa työskennellä huomion, odotuksen, kokemuksen ja vuorovaikutuksen tasolla.

Tunnereaktioiden kannalta tämä on tärkeää, koska monet ratkaisevat asiat tapahtuvat ennen kuin ihminen ehtii tietoisesti selittää niitä itselleen. Kehossa on jo jotakin käynnissä. Huomio on jo kaventunut. Tilanne on jo alkanut saada tiettyä merkitystä. Toimintavalmius on jo muuttunut.

Hypnoottisessa työskentelyssä tähän voidaan päästä kiinni tavallista tarkemmin. Sen avulla voidaan hidastaa kokemusta, erottaa sen osia toisistaan ja vahvistaa sellaista havainnointia, joka ei jää pelkän järkeilyn varaan. Näin ihminen voi alkaa huomata, missä kohdassa tunne oikeastaan käynnistyy ja mikä sitä ylläpitää.

Tätä taustaa vasten myös transsi on hyödyllistä ymmärtää luonnollisena tilasiirtymänä eikä erillisenä kummallisuutena. Usein jo se, että huomio järjestyy toisin, riittää avaamaan uuden työskentelytilan.

Rapport ja suggestio vaikuttavat myös tunnereaktioihin

Tunnereaktiot eivät synny tyhjiössä. Niitä muovaavat jatkuvasti myös toiset ihmiset, heidän tapansa puhua, katsoa, rytmittää vuorovaikutusta ja antaa merkityksiä sille, mitä tapahtuu.

Siksi rapport ei ole vain miellyttävä alku varsinaiselle työskentelylle. Usein se on jo osa muutosta. Kun ihminen kokee tulevansa tarkasti vastaanotetuksi ilman, että häntä pakotetaan tai oikaistaan liian nopeasti, hänen hermostonsa voi alkaa hellittää sellaista valppautta, joka on pitänyt tunnereaktiota yllä.

Myös suggestio vaikuttaa tässä usein hienovaraisemmin kuin tavallisesti ajatellaan. Kyse ei ole vain suorista käskyistä, vaan siitä, mihin suuntaan odotus, huomio ja sisäinen vaste alkavat järjestyä. Jos ihminen on tottunut odottamaan, että jokin tilanne johtaa samaan ahdistukseen, suuttumukseen tai lukkiutumiseen, tätä odotusrakennetta voidaan alkaa muokata. Muutoksen kannalta ratkaisevaa ei aina ole se, että tunne katoaa heti, vaan se, että sen ympärille syntyy uudenlainen toimintamahdollisuus.

Tavoitteena ei ole tunteettomuus vaan suurempi toimintavapaus

Tunnereaktioiden työstäminen ei tarkoita sitä, että ihmisestä tehtäisiin neutraali, tasapaksu tai jatkuvasti rauhallinen. Monissa tilanteissa tunne on tarpeellinen. Se voi suojata, terävöittää, herättää tai antaa voimaa.

Ongelmaksi tunne muuttuu silloin, kun se alkaa määrätä liikaa sitä, mitä ihminen huomaa, mitä hän uskaltaa tehdä ja miten hän kykenee käyttämään omia voimavarojaan.

Silloin tavoitteena ei ole murtaminen vaan uudelleen jäsentyminen. Haitallista ennakointia voidaan lieventää. Kehollista ylivireyttä voidaan oppia tunnistamaan aiemmin. Tunteen ympärille voidaan rakentaa enemmän tilaa. Samalla ihminen voi saada takaisin jotakin sellaista, mikä on jo ollut hänessä olemassa mutta jäänyt liian kapean reaktiomallin alle.

Juuri siksi tunnereaktioiden käsittely voi auttaa yhtä hyvin henkilöä, joka kärsii arjen kuormituksesta, kuin ihmistä, jonka on kyettävä toimimaan paineen alla vakaasti ja selkeästi.