Mielikuvaharjoittelu on yksi vanhimmista tavoista vaikuttaa ihmisen kokemukseen, toimintaan ja odotuksiin. Se näkyy jo varhaisissa vuorovaikutustilanteissa: vanhempi lukee lapselle iltasatua niin, että kuulija alkaa elää mielessään toista todellisuutta, ja puhuja voi elävällä kuvauksellaan saada kuulijansa suuntautumaan kohti pelkoa, toivoa, lohtua tai innostusta. Mielikuvat eivät siis ole vain ajatusten sivutuotteita, vaan ne voivat muokata tunteita, käsityksiä, muistia ja toimintavalmiutta hyvin konkreettisesti. Juuri tähän perustuu myös mielikuvaharjoittelun käyttö terapiassa, hypnoosissa ja mentaalivalmennuksessa: mielessä voidaan rakentaa sellaisia kokemuksia, jotka alkavat kilpailla vanhojen muistien, opittujen reaktioiden ja haitallisten ennustemallien kanssa.

Vuosien kuluessa mielikuvaharjoittelusta on tullut määrätietoinen kehittämisen väline monille alueille. Sitä on käytetty urheilussa, kuntoutuksessa, esiintymisvalmennuksessa, kivunhoidossa, psykoterapiassa ja motoristen taitojen harjoittelussa. Tutkimuksissa on toistuvasti havaittu, että mielikuvissa tapahtuva harjoittelu voi tukea oppimista, vahvistaa suoritusta, helpottaa liikeratojen omaksumista ja täydentää fyysistä harjoittelua. Vielä täsmällisemmin sanottuna mielikuvaharjoittelu ei harjoita vain liikkeitä, vaan niitä ennustemalleja, joiden varassa liike, valinta, tulkinta tai tunnetila alkaa toteutua.

Tämä on tärkeää myös siksi, että mielikuvilla voidaan muokata käsityksiä tavalla, joka kilpailee todellisten muistojen kanssa. Ihminen ei elä vain sen mukaan, mitä hänelle on tapahtunut, vaan myös sen mukaan, mitä hän odottaa tapahtuvaksi, mitä hän kuvittelee muiden ajattelevan ja miten hänen mielensä esittää tulevan tilanteen. Jos sisäinen kuva on toistuvasti uhkaava, häpeää ennakoiva tai epäonnistumiseen suuntautuva, hermosto alkaa helposti valmistautua juuri siihen. Jos taas mielikuvaa voidaan muuttaa, myös koko tilanteen kokemuksellinen rakenne voi alkaa muuttua.

Tästä syystä hypnoosin, mentaalivalmennuksen ja niin sanottujen NLP-peräisten menetelmien rajat ovat käytännössä usein vaikeasti määriteltävissä. Kaikissa niissä käytetään huomion ohjaamista, aistimellisten mielikuvien muokkaamista, odotusten järjestämistä ja automaattisten vasteiden uudelleen rakentamista. Koulukunnat käyttävät eri kieltä ja painottavat eri teoreettisia taustoja, mutta käytännön työskentelyssä ne liikkuvat usein samalla alueella.

Olen itse käyttänyt onnistuneesti esimerkiksi Richard Bandlerin kehittämää menetelmää tilanteessa, jossa karkkiaddikti kulki mielikuvassaan ostoskärryineen räikeän karkkikäytävän läpi kassalle. Työskentelyssä käytin submodaliteettien muuttamistekniikkaa: asiakas liikkui mielessään eteenpäin ja peruuttamalla saman käytävän läpi eri nopeuksilla, mutta niin, että karkkipussit ja suklaat näyttäytyivät hänen mielikuvassaan harmaasävyisinä. Käytännössä tämä vähensi ärsykkeen vetoavuutta. Tällaisessa työskentelyssä ei väitellä asiakkaan kanssa eikä yritetä pakottaa muutosta tahdonvoimalla, vaan muutetaan sitä tapaa, jolla hermosto jo valmiiksi esittää tilanteen.

Hypnoosiin liittyy edelleen myytti siitä, että mitä syvempi hypnoositila, sitä parempi muutostulos. Tätä käsitystä yritetään nykyään yhä useammin purkaa myös monissa asiantuntijavideoissa ja koulutuksissa. Syvässä hypnoosissa voidaan toki tuottaa näyttäviä ilmiöitä, jotka vahvistavat asiakkaan uskoa hypnoosin tehoon. Tällaisilla kokemuksilla voi olla oma merkityksensä, koska ne lisäävät usein vastaanottavuutta ja motivaatiota. Varsinaisessa muutostyössä syvyyden korostaminen voi kuitenkin johtaa harhaan.

Monissa tilanteissa mielikuvaharjoittelu on jopa tehokkaampaa kuin menetelmät, joissa pyritään tuottamaan havaintoja vääristäviä tai erityisen dramaattisilta tuntuvia hypnoosi-ilmiöitä. Syynä on se, että mielikuvaharjoittelussa kriittinen tekijä ei ole ohitettuna vaan yhteistyökumppanina. Asiakas tietää, mitä hän harjoittelee, miksi hän sitä harjoittelee ja millaista uutta mallia hän on rakentamassa. Tämä tekee muutoksesta usein vakaamman, ymmärrettävämmän ja helpommin siirrettävän arkeen. Muutos ei jää poikkeuksellisen tilan varaan, vaan rakentuu osaksi ihmisen omaa toimijuutta.

Siksi mielikuvaharjoittelu on niin käyttökelpoinen väline myös mentaalivalmennuksessa. Urheilija voi käydä mielessään läpi suorituksen rytmiä. Esiintyjä voi harjoitella lavalle astumisen ensimmäisiä sekunteja. Myyntineuvottelija voi muuttaa sitä, miten hän lukee vastapuolen ilmeitä, viiveitä ja reaktioita. Painonhallinnassa asiakas voi harjoitella kaupan käytävillä liikkumista niin, että ostoskärry täyttyy toisenlaisilla valinnoilla kuin ennen. Näissä kaikissa tilanteissa mielikuva ei ole vain ajatus harjoiteltavasta tilanteesta, vaan itse harjoittelua.

Mielikuvaharjoittelu ei siis ole pelkkä lisämenetelmä muiden joukossa. Se on yksi niistä tavoista, joilla ihminen voi rakentaa uudelleen suhdettaan muistiin, odotuksiin, kehoon, suorittamiseen ja valintoihin. Kun sitä käytetään oikein, se ei ainoastaan tue muutosta. Se alkaa itse olla muutosta.