Mentaalivalmennus joukkueurheilussa

Joukkueurheilussa ei ole kyse vain siitä, että yksilöt sovittavat toimintansa yhteen ja noudattavat valmentajan ohjeita. Jokaisessa joukkueessa toimii samanaikaisesti monimutkainen mentaalinen informaatioverkosto. Sen jäsenet ennakoivat jatkuvasti omaa suoritustaan, toisten ratkaisuja, valmentajan odotuksia, tilanteen rytmiä, vastustajan tai muiden kilpailutilanteeseen vaikuttavien tekijöiden liikkeitä sekä sitä, mitä seuraavaksi todennäköisesti tapahtuu.

Siksi joukkueen suorituskyky ei synny vain fyysisestä taidosta, taktiikasta tai harjoitusmääristä. Se syntyy myös siitä, miten hyvin joukkueen jäsenet pystyvät jakamaan tilanteen, lukemaan toisiaan ja säätämään toimintaansa yhteisen kokonaisuuden mukaan. Ennustavan mielen näkökulmasta joukkue on elävä ennusteverkosto: jokainen sen jäsen tekee jatkuvasti oletuksia siitä, mitä muut tekevät, mitä tilanne vaatii ja millainen oma seuraava ratkaisu kannattaa olla.

Palaute ei koskaan mene kaikille samanlaisena perille

Tämä näkyy hyvin konkreettisesti esimerkiksi silloin, kun valmentaja antaa harjoituksen, kilpailun tai ottelun jälkeen palautetta. Valmentaja voi ajatella puhuvansa koko joukkueelle samasta asiasta, mutta jokainen kuulija sovittaa palautteen omaan sisäiseen tulkintaansa.

Yhdelle sama palaute merkitsee kannustusta. Toiselle se voi tuntua moitteelta. Kolmas kuulee siinä taktisen ohjeen. Neljäs alkaa miettiä, luottaako valmentaja häneen enää samalla tavalla kuin ennen. Tulkinnat eivät koskaan vastaa täysin toisiaan, koska jokaisella joukkueen jäsenellä on oma kokemushistoriansa, oma roolinsa, oma suhteensa valmentajaan ja oma tapansa käsitellä onnistumista, epävarmuutta ja painetta.

Tämän vuoksi taitava valmentaja ei anna palautetta vain sen perusteella, mikä olisi teknisesti oikein. Hän säätelee myös sitä, kuinka suuren ristiriidan palaute synnyttää urheilijan oman kokemuksen ja valmentajan näkemyksen välille. Jos palaute tuottaa liian suuren ennustevirheen, urheilija voi alkaa puolustautua, vetäytyä, ärtyä, hävetä tai jäädä toistamaan mielessään epäonnistunutta hetkeä.

Tällöin palautteen tarkoitus on ollut korjata toimintaa, mutta sen vaikutus voi olla päinvastainen. Virhe alkaa saada lisää huomiota ja vahvistua sisäisessä mallissa. Tämä jää valmennuksessa helposti huomaamatta.

Urheilija tekee mentaaliharjoittelua joka tapauksessa

Mentaalivalmennuksen kannalta tärkeä lähtökohta on, että urheilijat harjoittelevat mielessään joka tapauksessa. Varsinkin huippu-urheilijat palauttavat usein tahtomattaankin mieleensä suorituksia, kilpailutilanteita, ratkaisuja, virheitä, onnistumisia ja tulevia tapahtumia. He tekevät siis mielikuvaharjoittelua myös silloin, kun sitä ei kutsuta sillä nimellä.

Sama jatkuu vapaa-ajalla. Urheilijat katsovat kilpailuja, otteluita ja suorituksia ruuduilta, seuraavat toisten ratkaisuja ja vertaavat niitä omiin kokemuksiinsa. Moni pelaa lisäksi videopelejä, joissa havainnointi, ennakointi, reagointi, samaistuminen ja tilannekuvan nopea päivittäminen ovat jatkuvasti käytössä. Myös tämä voi toimia eräänlaisena mentaalisena harjoitteluna.

Tämän vuoksi mentaalivalmennusta ei tarvitse esitellä urheilijoille jonakin täysin uutena tai outona asiana. Parempi lähtökohta on sanoa: te teette tätä jo. Kysymys on siitä, harjoitteleeko mieli sattumanvaraisesti myös virheitä ja epävarmuutta vai voidaanko sama luonnollinen mekanismi ottaa tarkoituksellisemmin käyttöön.

Mentaalivalmennuksen tehtävä ei siis ole keskittyä ongelmiin. Päinvastoin, liiallinen ongelmiin keskittyminen voi vahvistaa juuri niitä toimintamalleja, joista halutaan pois. Tavoitteena on rakentaa sellaisia mielensisäisiä harjoitteita, jotka auttavat urheilijaa näkemään tilanteen laajemmin, säätelemään omaa reaktiotaan ja löytämään uusia toimintavaihtoehtoja.

Korttisysteemi tekee mentaaliharjoittelusta konkreettista

Yksi käytännöllinen tapa antaa mentaalivalmennukselle selkeä rakenne on käyttää harjoituskortteja. Tämä oli myös 1980-luvun alussa kehitetyn lentopallomaajoukkueen mentaaliharjoittelumenetelmän ydin.

Menetelmän kehityksessä olivat mukana Raision Loimun ja Suomen lentopallomaajoukkueen valmentaja Jukka Kutila sekä suggestioihin ja erilaisiin mentaaliharjoittelutekniikoihin perehtynyt Lauri Tiikasalo. Ajatuksena oli rakentaa harjoitteluun menetelmä, jossa urheilija ei ainoastaan käy mielessään läpi omia suorituksiaan, vaan oppii tarkastelemaan lajitilanteita myös toisten joukkueen jäsenten näkökulmasta.

Harjoituskortit antoivat menetelmälle ryhdin. Urheilijat ovat yleensä tottuneet tekemään valmentajan antamia kotitehtäviä, joten korttien avulla mentaaliharjoittelusta tuli osa muuta harjoittelua eikä irrallinen puhe mielen merkityksestä.

Korttien idea oli yksinkertainen: niissä kuvattiin konkreettisia lajitilanteita ja annettiin samalla rooli, josta käsin tilannetta tuli harjoitella mielessä. Lentopallossa tämä saattoi tarkoittaa esimerkiksi torjuntatilannetta verkolla, lattialta puolustamista tai muuta pelin kannalta olennaista hetkeä. Olennaista oli, että urheilija ei harjoitellut tilannetta vain omasta näkökulmastaan, vaan hänelle voitiin antaa tehtäväksi eläytyä jonkun toisen joukkueen jäsenen rooliin.

Dissosiaatio uuden näkökulman välineenä

Menetelmän taustalla oli dissosiaatiotekniikka. Sillä tarkoitettiin tässä yhteydessä kykyä siirtyä mielikuvassa hetkeksi pois omasta tavanomaisesta minäkokemuksesta ja tarkastella tilannetta ikään kuin jonkun toisen asemasta.

Aluksi urheilijat harjoittelivat kehotietoisuuden ja näkökulman siirtämistä. Tarkoituksena ei ollut kadottaa omaa itseä, vaan oppia joustavasti muuttamaan sitä asemaa, josta tilannetta tarkastellaan. Kun tämä taito alkoi automatisoitua, sitä voitiin käyttää lajitilanteiden tutkimiseen.

Tämä on mentaalivalmennuksen kannalta olennaista. Jos urheilija palaa mielessään vain omaan virheeseensä, hän saattaa vahvistaa samaa tunnetta, samaa jännitystä ja samaa kapeaa havaintotapaa, joka oli mukana alkuperäisessä tilanteessa. Kun hän sen sijaan tarkastelee samaa hetkeä valmentajan, joukkuetoverin, vastustajan, tuomarin tai muun roolin näkökulmasta, tilanne alkaa rakentua uudelleen.

Hän joutuu kysymään mielessään: mitä toinen näki? Mitä toinen odotti? Mihin toinen oli valmistautumassa? Mitä kokonaisuudessa tapahtui sellaista, mitä en omasta näkökulmastani huomannut?

Tällainen näkökulmanvaihto voi vähentää virheeseen takertumista ja lisätä tilanteen ymmärtämistä.

Esimerkki: 12 tilannetta ja 12 roolia

Lentopallomaajoukkueen harjoittelussa kortteihin voitiin rakentaa esimerkiksi 12 erilaista pelitilannetta ja 12 eri roolia. Kukin urheilija sai kotitehtäväksi mielikuvaharjoituksen, jossa hänen tuli eläytyä tiettyyn tilanteeseen ja tarkastella sitä jonkun toisen joukkueen jäsenen asemasta.

Kortissa ei siis ollut vain taktinen ohje. Siinä oli myös näkökulma. Harjoituksen ajaksi urheilijan tuli siirtyä mielessään toisen pelaajan rooliin ja kokea, miten tämä asema muutti havaintoja, päätöksiä ja toimintavalmiutta.

Tämä teki harjoituksesta aivan toisenlaisen kuin tavallinen oman suorituksen läpikäynti. Urheilija ei vain kysynyt: mitä minä tein väärin? Hän saattoi kysyä: mitä toinen pelaaja odotti minulta? Miten hän näki tilanteen? Millainen ratkaisu olisi tukenut kokonaisuutta paremmin?

Näin mentaaliharjoittelu ei kohdistunut pelkkään yksilösuoritukseen, vaan joukkueen sisäiseen ymmärrykseen.

Harjoittelu ei jäänyt mielikuvaksi

Menetelmää ei ollut tarkoitus jättää vain kotona tehtäviksi mielikuviksi. Harjoituskortteja voitiin käyttää myös harjoitusten ja kilpailutilanteiden yhteydessä. Näin urheilijat saivat mahdollisuuden soveltaa harjoiteltuja näkökulmia käytännössä.

Harjoitusten ja otteluiden jälkeen voitiin käydä yhteistä keskustelua siitä, millaisia havaintoja näkökulman vaihtaminen oli synnyttänyt. Urheilija saattoi huomata ymmärtävänsä paremmin joukkuetoverin ratkaisua, valmentajan palautetta tai sitä, miksi jokin yhteistoiminnan kohta ei vielä toiminut.

Tämä yhteinen reflektio oli tärkeää, koska joukkueessa oppiminen ei tapahdu vain yksilön mielessä. Kun havaintoja ja oivalluksia jaetaan, myös joukkueen yhteinen ennusteverkosto tarkentuu. Pelaajat eivät ainoastaan tiedä enemmän omasta roolistaan, vaan he alkavat ymmärtää paremmin toistensa rooleja.

Myös leikinomainen harjoittelu voi syventää taitoa

Menetelmässä käytettiin myös humoristisia ja arkisempia tehtäviä. Urheilijoita voitiin pyytää kuvittelemaan, miten joku joukkueen jäsen toimisi aivan toisenlaisessa ympäristössä, esimerkiksi illanvietossa.

Tällaisen harjoituksen tarkoitus ei ollut viihdyttää irrallisesti, vaan viedä näkökulmanvaihto pois suorasta urheilutilanteesta. Kun urheilija alkaa kuvitella toisen ihmisen toimintaa vapaammassa ympäristössä, hänen mielensä käyttää jo sisäistämiään malleja tuosta henkilöstä. Hän ei välttämättä tietoisesti rakenna kaikkea, vaan mielikuvat voivat alkaa järjestyä lähes itsestään.

Tässä on sama periaate, jota näyttelijät ja kirjailijat käyttävät jatkuvasti. Näyttelijä ei vain toista ulkoisia eleitä, vaan etsii roolin sisäistä logiikkaa. Kirjailija taas voi sisäistää henkilöhahmonsa niin vahvasti, että hahmojen vuoropuhelu alkaa tuntua syntyvän omalla painollaan. Joukkueharjoittelussa samaa kykyä voidaan käyttää käytännöllisemmin: urheilija oppii tavoittamaan toisen joukkueen jäsenen tapaa havaita, reagoida ja valmistautua.

Tätä ei tarvitse mystifioida. Kyse on siitä, että ihminen kykenee rakentamaan mielessään malleja toisista ihmisistä ja käyttämään näitä malleja ennakoinnin apuna.

Yhteys sosiodraamaan ja teatteritekniikkaan

Näkökulman vaihtaminen muistuttaa myös sosiodraamaa ja teatteritekniikoita. Kun ihminen astuu hetkeksi toisen asemaan, hän ei tarkastele tilannetta vain ulkoisena tietona. Hän joutuu järjestämään havaintonsa, kehollisen valmiutensa ja toimintaimpulssinsa uudesta suunnasta.

Tällä voi olla vahva vaikutus. Hermosto pyrkii sopeutumaan uuteen informaatioon ja löytämään sille toimivan asennon. Kun urheilija ei toista mielessään samaa virhettä samasta näkökulmasta, vaan siirtyy toiseen asemaan, hänen sisäinen mallinsa tilanteesta joutuu päivittymään.

Tämä on erityisen arvokasta joukkueurheilussa, jossa oma suoritus riippuu jatkuvasti toisten ratkaisuista. Pelaajan, luistelijan, soutajan, tanssijan tai minkä tahansa joukkueen jäsenen on ymmärrettävä paitsi oma tehtävänsä myös se, miten hänen toimintansa vaikuttaa kokonaisuuteen.

Laajempi soveltaminen eri joukkueurheilulajeihin

Vaikka esimerkki on lentopallosta, periaate ei rajoitu pallopeleihin. Kaikissa joukkueurheilulajeissa tarvitaan yhteistä ajoitusta, toisten ennakointia, roolien ymmärtämistä ja kokonaisuuden hahmottamista.

Muodostelmaluistelussa urheilija ei "ottele" samalla tavalla kuin pallopelissä, mutta hän ennakoi jatkuvasti muiden sijaintia, rytmiä, liikettä, etäisyyttä ja yhteistä muotoa. Soutujoukkueessa yksilön suoritus on sidottu rytmiin, voiman ajoitukseen ja muiden liikkeeseen. Viestijuoksussa ratkaisevaa voi olla vaihdon ajoitus ja luottamus siihen, että toinen toimii täsmälleen odotetulla tavalla. Tanssillisissa tai esteettisissä joukkuelajeissa yhteinen havainto, rytmi ja ennakointi ovat aivan yhtä olennaisia kuin pallopeleissä.

Siksi teoriaosuudessa on parempi puhua vain osittain pelaajista ja otteluista. Laajemmin voidaan puhua joukkueen jäsenistä, urheilijoista, suoritustilanteista, kilpailutilanteista, lajitilanteista, rooleista, ajoituksesta ja yhteisestä ennakoinnista. Näin sama malli koskee sekä pelejä, kamppailulajeja, esteettisiä joukkuelajeja että muita ryhmäsuorituksia.

Mentaalivalmentajan paikka joukkueessa

Joukkueessa mentaalivalmentajan asema on herkkä. Joukkueella on aina oma sosiaalinen rakenteensa ja hierarkiansa. Valmentajan aseman tulee pysyä selkeänä, koska joukkue tarvitsee yhden ensisijaisen suunnan, johon se luottaa.

Mentaalivalmentajan tehtävä ei ole tulla tämän rakenteen rinnalle kilpailevaksi auktoriteetiksi. Hänen tulee ensin rakentaa luottamus valmentajaan ja seurajohtoon. Vasta sen jälkeen hän voi rakentaa rapportia yksittäisiin urheilijoihin ja koko ryhmään tavalla, joka tukee joukkueen toimintaa.

Tämä on erityisen tärkeää siksi, että osa urheilijoista voi suhtautua mentaalivalmennukseen varauksellisesti. Jos mentaalivalmennus esitellään ongelmien korjaamisena, se voi herättää vastustusta. Jos se taas esitellään harjoitteluna, joka kehittää pelinlukua, yhteistä ennakointia, roolien ymmärtämistä ja suoritustilanteiden käsittelyä, se liittyy luontevasti urheilijan arkeen.

Mitä mentaalivalmentaja voi sanoa urheilijoille?

Urheilijoille mentaalivalmennuksen voi esitellä hyvin yksinkertaisesti:

Te harjoittelette mielessänne joka tapauksessa. Te palaatte mielessänne onnistumisiin ja virheisiin, ennakoitte tulevia tilanteita ja rakennatte koko ajan käsitystä siitä, miten muut toimivat. Mentaaliharjoittelun tarkoitus ei ole tehdä tästä monimutkaisempaa, vaan hyödyllisempää.

Jos urheilija käy virheen mielessään läpi yhä uudelleen vain omasta pettymyksestään käsin, hän saattaa vahvistaa virheen sisäistä jälkeä. Jos hän sen sijaan oppii tarkastelemaan samaa tilannetta myös toisen roolin, valmentajan, joukkuetoverin tai kokonaisuuden näkökulmasta, hänen mielensä joutuu rakentamaan tilanteesta uuden mallin.

Tämä voi kehittää suoritusta ilman fyysistä lisärasitusta. Se voi myös auttaa ymmärtämään, mitä muut joukkueen jäsenet tarvitsevat, odottavat ja ennakoivat. Juuri tästä syntyy parempi yhteinen toiminta.

Mentaalivalmennuksen hyödyt joukkueurheilussa

Joukkueurheilun mentaalivalmennuksen ydin ei ole siinä, että urheilijalle annetaan lisää ajateltavaa suorituksen keskelle. Tavoitteena on päinvastoin se, että olennainen alkaa hahmottua nopeammin, turhat virhetulkinnat vähenevät ja joukkueen jäsenet oppivat ennakoimaan toisiaan paremmin.

Lentopallomaajoukkueen kanssa kehitetty korttisysteemi osoittaa käytännöllisesti, miten tämä voidaan tehdä. Urheilija ei jää vain oman suorituksensa vangiksi, vaan oppii vaihtamaan näkökulmaa, tarkentamaan havaintoaan ja sisäistämään muiden rooleja. Näin mentaaliharjoittelu ei ole irrallinen lisä fyysiseen harjoitteluun, vaan osa sitä tapaa, jolla joukkue oppii toimimaan yhtenäisempänä kokonaisuutena.

Parhaimmillaan tällainen harjoittelu vahvistaa paitsi yksilön pelinlukua ja päätöksentekoa myös koko joukkueen yhteistä ymmärrystä. Joukkue alkaa toimia paremmin, koska sen jäsenet eivät ainoastaan tee omaa osaansa, vaan alkavat ennakoida toistensa toimintaa oikeaan aikaan ja oikeasta suunnasta.