Itsehypnoosin pohjakosketus: kun vastarinta lähestyy nollaa
Itsehypnoosissa transsin syveneminen voi pysähtyä siihen, että mieli tarkistaa yhä sijaintia, aikaa ja kontrollia. Tässä tekstissä kuvaan dissosiatiivisen "kaksos"-tekniikan, jossa kontrolloiva mieli saa tehtävän ja paikan mielikuvan sisällä — eikä sen tarvitse enää palauttaa tietoisuutta huoneeseen.
Olen kehittänyt erilaisia hypnoosi- ja itsehypnoositekniikoita vuosikymmenten ajan. Olen suorittanut kliinisen hypnoosin tutkinnon, ja jo kauan ennen sitä olin tutkinut muuntuneita tietoisuudentiloja monesta suunnasta, myös buddhalaisen harjoituksen ja initiaation kautta. En siis esitä seuraavaa oppina, vaan pitkän kokeilun pohjalta syntyneenä työmallina.
Syvässä itsehypnoosissa transsin "pohjakosketus" syntyy mielestäni silloin, kun vastarinnan määrä on pienimmillään — lähes nollassa. Käytännön kysymys on: miten kontrolloiva mieli saadaan lakkaamaan itse prosessin tarkkailusta ilman, että sitä vastaan aletaan taistella?
Asetan aina rannekellooni värinäherätyksen. Se on käytännön turvatoimi, koska tavoittelemani tila voi häivyttää käsityksen ajasta, paikasta ja itsestä. Session päätyttyä en ennen silmien avaamista pysty luotettavasti arvioimaan, olenko ollut transsissa 20 minuuttia vai kaksi tuntia.
Vuosien aikana olen ehdollistanut mieleni niin, ettei syvään transsiin siirtyminen enää vie useita minuutteja. Kun tunnistan lähestyväni tietoisen kontrollin alarajaa, teen dissosiatiivisen siirtymän. Luon mieleeni "kaksosen" ja annan sille tehtävän: se ottaa vastuulleen prosessin psykofyysisen valvonnan.
Tämä kaksonen on tietenkin vain oman mieleni projektio. Juuri siinä menetelmän idea on. Kontrolloivaa mieltä ei yritetä vaientaa väkisin, vaan se siirretään projektoituun rooliin. Kaksonen aloittaa tutun, monotonisen, kuvitellun fyysisen liikkeen — esimerkiksi veneen soutamisen. Asiakkaiden kanssa olen käyttänyt samaan tarkoitukseen myös korttipakan sekoittamista.
Tässä dissosiatiivisessa siirrossa on olennainen lisäkohta. Tietoisuudella näyttää olevan jatkuva tarve muodostaa jonkinlainen sijaintikokemus: missä minä olen, missä tämä tapahtuu, mistä käsin kokemusta tarkkaillaan. Tämän näkee äärimmäisissäkin tilanteissa. Myös muistisairaalla ihmisellä voi olla vahva kokemus paikasta, vaikka hänen käsityksensä siitä olisi tosiasiallisesti virheellinen. Mieli rakentaa paikan, koska ilman paikkaa kokemus ei oikein pysy koossa.
Itsehypnoosissa juuri tämä paikantava toiminto voi muodostua häiriöksi. Kun transsi syvenee, osa mielestä saattaa havahtua tarkistamaan: missä olen, mitä tapahtuu, olenko vielä kontrollissa? Se tarkistusliike palauttaa tietoisuutta huoneeseen, kehoon ja kelloon — ja samalla transsi kevenee.
Kaksos-ideassa pyrin ohjaamaan tämän paikantavan ja kontrolloivan toiminnon pois omasta kehostani ja nykyhetkestäni illusoriseen paikkaan. Kontrolloiva mieli saa edelleen sijainnin ja tehtävän, mutta se sijoitetaan projektion sisään: veneeseen, korttipöydän ääreen tai muuhun yksinkertaiseen mielikuvaan. Näin tietoisuuden paikkatarve ei palauta minua huoneeseen, vaan saa toimia mielikuvan sisällä.
Kaksonen "tietää", että sen tehtävänä on valvoa kokonaisuutta, vaikka se samalla tietää olevansa illuusio. Tässä mielessä molemmat hahmot ovat yhteydessä toisiinsa: se, joka vajoaa syvemmälle, ja se, jonka oletetaan valvovan. Kontrolli ei katoa heti, mutta se ei enää keskeytä syvenemistä tarkistamalla minun todellista sijaintiani.
Jos mielikuva on soutaminen, liike jatkuu, kunnes vene saavuttaa rannan. Hypoteesini on, että psyyke kykenee tunnistamaan hetken, jolloin irtipäästäminen on turvallista, ja tuottaa silloin mielikuvan perille saapumisesta. Jos mielikuva on korttien sekoittaminen, ohje voi olla, että kaksonen asettaa kortit pöydälle siinä vaiheessa, kun sekoittamista ei enää tarvitse jatkaa ja mielen voi antaa "sammua".
En esitä tätä metafysiikkana. Kyse on käytännöllisestä dissosiaatiotekniikasta. Tarkoituksena ei ole tuhota kontrollia, vaan vähentää vastarintaa antamalla kontrolloivalle toiminnolle rooli, sijainti ja tehtävä, jotka käyvät vähitellen tarpeettomiksi.
Lyhyesti: kaksonen ei ole vain toinen minä, vaan paikkaan sidottu valvontaprojektio. Sille annetaan se tehtävä, jonka vuoksi tietoisuus muuten havahtuisi: "missä olen ja kuka tätä valvoo?" Kun vastaus löytyy mielikuvan sisältä, varsinaisen minän ei tarvitse nousta tarkistamaan asiaa.