Jännittäminen ei ole pelkkä haitta, vaan osa ihmisen suoritusta tukevaa säätelyjärjestelmää. Kun edessä on koe, kilpailu, esiintyminen, haastattelu tai muu arvioitava tilanne, hermosto nostaa vireystilaa, suuntaa tarkkaavaisuutta olennaiseen ja mobilisoi energiaa toimintaan. Tässä mielessä jännittäminen on hyödyllistä: se kertoo, että tilanteella on merkitystä, ja liittyy usein myös motivoitumiseen, valmistautumiseen ja haluun onnistua.

Olennaista ei siksi ole poistaa jännitystä kokonaan, vaan säädellä sitä. Liian matala vireystila heikentää terävyyttä ja sitoutumista, mutta liian voimakas jännitys alkaa kaventaa toimintakykyä. Ajattelu voi lukkiutua, keho ylivirittyä, uni heikentyä ja palautuminen vaikeutua. Tällöin jännitys ei enää tue suoritusta vaan alkaa estää sitä.

Jännittäminen läpäisee nyky-yhteiskunnan monella tasolla. Lapsi voi pelätä, ettei pärjää koulussa. Nuori voi jännittää jatko-opintoihin pääsyä. Aikuinen voi kantaa painetta työhaastatteluissa, työelämän arvioivissa tilanteissa, esiintymisissä tai kilpailullisissa ympäristöissä. Jännittäminen korreloi usein juuri sen kanssa, että ihminen pitää asiaa tärkeänä. Ongelmia syntyy silloin, kun hermosto alkaa yliarvioida tilanteen uhkaa ja aliarvioida omaa toimintakykyä. Tällöin ihminen ei enää jännitä vain itse tilannetta, vaan myös omaa jännittämistään.

Hypnoottisessa työskentelyssä tavoitteena ei ole tehdä ihmisestä välinpitämätöntä, vaan auttaa hermostoa toimimaan tarkoituksenmukaisemmin paineen alla. Kun aiemmin ylivireyttä, epävarmuutta tai suorituslukkoa tuottaneet tilanteet menettävät häiritsevää voimaansa, suoritus muuttuu vapaammaksi, tarkemmaksi ja taloudellisemmaksi. Tämä näkyy erityisen selvästi huippu-urheilijoilla ja esiintyvillä taiteilijoilla, joiden on kyettävä toimimaan korkeassa paineessa ilman, että paine hajottaa tarkkaavaisuuden.

Yksi käyttökelpoinen menetelmä on hypnoottinen ankkurointi. Siinä tiettyyn vihjeeseen liitetään harjoittelun avulla tarkoituksenmukainen sisäinen tila. Ankkuri voi olla esimerkiksi rauhallinen uloshengitys, kahden sormen kevyt yhteen painaminen tai jokin huomaamaton liike. Jos henkilö on harjoittelussa oppinut yhdistämään tähän ankkuriin rauhallisen, koossa pysyvän ja toimintavalmiin tilan, sama vaste voidaan ottaa käyttöön juuri ennen suoritusta tai sen aikana. Tällöin aiemmin jännitystä nostanut tilanne ei enää käynnistä hallitsematonta ylivireyttä, vaan ankkuri ohjaa hermostoa takaisin optimaaliseen toimintatilaan.

Itsehypnoosi vahvistaa tätä vaikutusta, koska se siirtää säätelykeinot asiakkaan omaan käyttöön. Kun ihminen oppii tunnistamaan jännityksen varhaiset merkit ja vaikuttamaan niihin itse, hän ei jää tilanteen armoille. Hän voi ennen suoritusta rauhoittaa ylivireyttä, suorituksen aikana palauttaa huomion olennaiseen ja tilanteen jälkeen katkaista kuormituksen jatkumisen. Tällä on vaikutuksia paitsi itse suoritukseen myös uneen, palautumiseen ja yleiseen jaksamiseen.

Predictive processing -näkökulmasta jännittämistä voidaan kuvata niin, että aivot eivät reagoi vain siihen, mitä tapahtuu, vaan myös siihen, mitä ne ennakoivat tapahtuvaksi. Jos esiintyminen, tentti, kilpailu tai arvioitava tilanne on aiemmin yhdistynyt epäonnistumisen, nolostumisen tai kontrollin menetyksen kokemukseen, hermosto alkaa ennakoida samaa jo etukäteen. Hypnoottinen työskentely, ankkurointi ja itsehypnoosi voivat auttaa muuttamaan tätä ennustemallia. Tilanne ei enää näyttäydy hermostolle uhkana, vaan tehtävänä, johon voi valmistautua vakaasti ja hallitusti.

Tavoitteena ei siis ole jännityksetön ihminen, vaan ihminen, jonka jännitys toimii hänen hyväkseen. Kun vireystila saadaan oikealle alueelle, suoritus paranee, palautuminen helpottuu ja luottamus omaan toimintakykyyn vahvistuu.